lauantai 30. kesäkuuta 2012

Suomalaisuuden ytimessä 2: Mustikat ja pakastaminen

Jostain hämärästä syystä Suomessa jopa alle kolmikymppiseltä kaupunkilaistenkin on ihan luontevaa kysyä "Marjastatko?" ja ellei vastaaja juuri ole suuntaamassa metsään, niin ainakin jotain muistoja aiheesta on mahdollista kaivella mielen syövereistä esiin.

Ja onhan se hienoa, että meilä kasvaa metsissä ihan oma superfoodi eli mustikka. Unohtakaa jo ne 24 euroa kilolta maksavat goji-marjat! Mustikat auttavat mahavaivoihin, parantavat näköä ja myös laihduttavat. Kun suomalainen lapsena sairastaa, sille syötettään aina mustikkasoppaa ja keltaista Jaffaa. Jaffaan ei ole liiemmin tullut koskettua aikuisiällä, mutta mustikoihin en onneksi ainakaan minä kyllästynyt.

Aina ei voi voittaa: kesällä 2010 tämä oli kaikki, mitä sain kasaan, vaikka hiippailin metsässä tunteja.
Jotta ravinteista pääsee nauttimaan ympäri vuoden, pitää marjat tietenkin säilöä, ja kuten Martat sen sanoisivat: "Pakastaminen on helppo, nopea ja vaivaton tapa säilöä kesän satoa talvipäivien varalle". 

Pakastimeen on jo toiveikkaasti syötyä tilaa uusia marjoja odotellessa
Hoksasin tässä yhtenä päivänä, että pakasterasian pohjassa lukee nimi Laura Huhtela-Bremer (ei, hän ei ole työkaverini, jonka eväät olin nyysinyt vaan paljastui googlaamalla muotoilijaksi). Hauska tapa huomata, että tämänkin arkisen tavaran on joku tosiaan miettinyt! Ylen Areenasta voi käydä kuuntelemassa lisää Jäänalle-pakasterasioista.

Keittiön kaapissa asuu pakasterasia poikineen. (Ylähyllyllä vasemalla Jäänalle-rasioita)
Jäänalle-pakasterasioita on Suomessa myyty 17 vuoden aikana 50 miljoonaa kappaletta! Huh! Kyllä niihin on saanut muutamat marjat ja eväät säilöttyä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Harvinaista herkkua

On ollut sellaista juoksua paikasta toiseen edelliset viikot, että aamulla tein yllättävän havainnon...


Oho, kalenterissa ei ole MITÄÄN tälle viikolle. Paitsi tuo "K", joka tarkoittaa, että pitäisi palauttaa kirjoja kirjastoon. Ja töissä pitää vielä käydä. (Onneksi seuraavalla aukeamalla loppuviikon kohdalla lukeekin sitten kissan kokoisin kirjaimin "LOMA".)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tässä se nyt on...



...KESÄ! 

Hame - Sigma, Petroskoi, kalpeat jalat - Sofia,  vesi - Pielisjoki

perjantai 18. toukokuuta 2012

Vihreää! Vihreää!

Parsakaalia, sitruunaruohoa ja kesäkurpitsaa
Joku ehkää muistaa, miten Sofia eräänä kesänä löysi sisäisen viherpeukalonsa ja päätti istuttaa raparperin mäntymetsään. Raparperit ovat (ekä hieman yllättäenkin) kukoistaneet, mutta valitettavasti istutuspaikka sijaitsee n. 350 kilometrin päässä kotoa.

Sekalaisia yrttejä
Onneksi ruokaa voi saada lähempääkin - kaupungin vuokraamalta palstalta. Sellaisen hankkiminen oli tosin varsinaista salatiedettä: netistä ei löytynyt asiasta pihaustakaan, vaikka TIESIN palstoja olevan olemassa, kun olen monesti ohi polkenut ja kavereillakin on oma viljelmä ollut. Onneksi näiltä kavereilta sain sitten vihjeen, että palstoja varten pitää mennä ihan itse jonottamaan kaupungin infopisteeseen. Kivikautista...

Chilejä
Kun palsta oli saatu, sen etsimisessä oli myös oma hommansa. Käsin piirretty kartta oli kyllä mukana, mutta maastossa palstat on ilmeisesti merkitty viimeksi joskus 20 vuotta sitten ja aika iso osa alueesta oli pajukkoa. Palsta, jonka oletamme kuuluvan meille oli sentään vain enimmäkseen heinikkoa.

Tähän se meidän vihannesparatiisi nousee
Loppujen lopuksi onnistuin kaivamaan heinien alta esiin myös herukka- ja karviaispensaan. Ja viereiseltä joutomaalta saimme palstalle siirrettyä raparperin (ja mullan mukana ilmeisesti myös nokkosia).

Avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa
Apua, kotini on muuttumassa kasvihuoneeksi! Ihan jokainen ikkunalauta on täynnä palstalle myöhemmin siirrettäviä taimia. Siis IHAN JOKAINEN, kuten kuvatkin yllä todistaa. Ja silti piti jostain päähänpistosta tilata vielä lisää kasveja Viherpeukaloilta. (Palautetta: tilatut chilit oli ihan täynnä kirvoja. Argh! Toivottavasti lähtevät mäntysuopaliuoksen suihkuttelulla eivätkä tajua levitä muihin kasveihin.)

Amppelitomaatteja ja chilejä

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Vaiettu salaisuus?

Sain työpaikalla satulatuolin testikäyttöön 3 päiväksi. Jipii! Suurimpana syynä oli se, että olin erehtynyt harjoittamaan urheilua, ja uimisen seurauksena (tai siitä huolimatta?) niska-hartia-alueellani naksahti ja ikävä kipuhan siitä seurasi.
Plussat: 
+ Kolmen päivän käytön jälkeen voin kyllä sanoa, että satulatuoli toimii. Yläselkäni on normaalilla työtuolilla istuessani useinkin jumissa, mutta nyt kipua lapaluiden välissä ei tuntunut ja tuo urheiluvammakin parani onneksi päivässä. 
+ Olo oli oikeaoppisessa puoliseisonnassa tosi tehokas.

Miinukset: 
- Haaroväli tuossa penkissä istuessa kyllä kipeytyi! Olenko jotenkin yksin tämän kanssa vai miksi Google ei anna yhtään osumaa haulle "Haarat kipeytyy satulatuolissa"? Ei minkäänlaisia ohjeita, voisiko esim. säädöillä vaikuttaa tähän (vaikka säätömahdollisuuksiakin näytti olevan). Kysymyksiä & vastauksia -palstallakin todettiin vain nätisti, että "Totuteltaessa uuteen istuma-asentoon on normaalia että paikat voivat kipeytyä, erityisesti selkä ja takamus." Nope, kyllä se oli haarat, jotka kipeytyi.
- Kun on ensin herännyt liian aikaisin ja pyöräillyt unenpöpperössä töihin, olisi tosi kiva lösähtää siihen pehmeään työtuoliin. Nyt joutui istumaan haarojentappajaan ja tuntemaan olonsa heti aamusta tehokkaaksi.
- Työpöydässä pitäisi olla tosi hyvät säädöt, että sen saisi tarpeeksi korkealle. Nyt jouduin avittamaan näppäimistöä ja näyttöä sanakirjoilla.

Tuomio: Ottaisin päivittäiseen käyttöön, mutta hankkisin työhuoneen nurkkaan nojatuolin lukemistöitä varten.