Testissä: meksikolainen ruoka

Jos edellisessä postauksessa oltiin suomalaisuuden ytimessä, niin matkustellaan nyt sitten vähän maailmalla: viikonloppuna käytiin nimittäin Helsingissä ja kaiken muun hauskan lisäksi käytiin vasta avatussa meksikolaisessa ravintolassa hankkimassa totaalinen ruokaähky.

  

Viime syksystä lähtien tavoitteena on ollut päästä syömään Eat.fi:ssä Helsingin parhaimmistoon rankattuun Cafe de Nopaliin, mutta kun noita reissuja etelän suuntaan on varsin harvoin, niin vierailu vain jäi... niin että kun nyt vihdoin päätettiin aie toteuttaa, kahvila olikin suljettu (ilmeisesti kuitenkin vain toistaiseksi!) ja ovessa lappu toivotti tervetulleeksi nurkan taakse avattuun ravintolaan. Sinne siis!

Tultiin Patronaan 20 minuuttia aukeamisen jälkeen (auki 16-22), jolloin paikalla oli vasta yksi pariskunta meidän kolmihenkisen seurueemme lisäksi. Puoli tuntia myöhemmin oltaisiin todennäköisesti jouduttu jonottamaan, ja tarjoilija kehottikin jatkossa turvautumaan pöytävaraukseen.

Patrona, Annankatu 20

Koska paikassa oli myös kivan näköinen baari ja juomalista kaksi kertaa ruokalistaa pidempi, päätettiin aloittaa alkudrinkeillä ja tilasimme muun muassa "meksikolaiseksi lonkeroksi" tituleeratun juoman (yhteistä lonkeron kanssa oli lähinnä ulkonäkö). Parhaaksi meidän kolmen hengen porukka rankkasi kuitenkin juoman, jossa oli korianteria ja guavaa - juoman nimi tosin oli niin pitkä ja vaikea, että se ei kyllä tarttunut päähän... (Voi tosin olla, että juoma voitti siksi, että oli meidän valitsemista vähiten suolaisin. Vesikarahvi tuli alkujuomien jälkeen tarpeeseen!)

Ravintola oli kolmatta päivää auki ja siksi vielä vähän vaiheessa - me tosin pidimme kovasti esim. käsin kirjoiteuista/kopioiduista ruokalistoista. Alkupaloja oli tarjolla neljä ja pääruokia kolme, eli lähes kaikkia pääsimme kokeilemaan. Tarjoilija myös selitti innokkaasti kaikkien ruokien koostumuksesta ihan kysymättäkin ja neuvoi muun muassa oikeat tavan nautti "tacitoksia" (Ensin päälle puristetaan lime, sitten lisätään punaista tai vihreää soosia (tai molempia?) ja sitten ne syödään sormin.

Ceviche. (Suolasirottimetkin oli muuten ihan Meksikossa valmistettuja)

Ruoissa oli kyllä hauskinta se, että maut oli ihan erilaisia, kuin mihin on tottunut. Ei todellakaan mitään "suomalaiseen makuun" pelkistettyä huttua (nimim. kaupunkimme Amarillossa tulee aika usein käytyä) vaan ruokia, joita oikeasti voisi kuvitella saavansa eteen Meksikossa. Kaksi asiaa yhdisti kyllä kokonaisuutta: lime ja korianteri - niitä löytyi varmaankin jokaisesta ruoka-annoksesta. Ruokien tulisuus sen sijaan oli varsin matillista, ja sitä pysyti hyvin säätelemään itse salsojen annostelulla. 

Pääruoat

Annokset olivat kooltaan ehkä yllättävänkin suuria, niin että emme sitten alku- ja pääruokien jälkeen yksinkertaisesti enää pystyneet venymään jälkiruokiin. Paitsi juomaan jättikupilliset kaakaota (tuovat sen kuulemma itse Meksikosta) ja kahvia, nomnomnom... Molemmissa oli ihanan paljon kanelia!

Varsin mainio tapa viettää lauantai-iltapäivä! Ensi kerralla Helsingissä yritämme sitten päästä maistelemaan makeita herkkuja sinne alkuperäiseen kohteeseen, joka ilmeisesti jatkaa kahvilana, kun ruokailut keskittyvät tuonne ravintolaan (tai ainkin näin luin facebookista).

P.S. Vinkkinä, että naistenhuone on se, jonka kuvassa linnulla on silmäripset. Poikien vessan linnulla on taas puolestaan vähän Elviksempi letti.

Suomalaisuuden ytimessä 1: Kahvi

Hangossa tiedetään

Olen aina ollut enemmän teen litkijä kuin kahvinkittaaja. (Suosikkiteeni on muuten tällä hetkellä mate-maracuja, jota vaikuttaa löytyvän vain tasan yhdestä venäläisestä supermarketista. Viimeksi ostin samantien 50 pussia). Jos juon kahvia, juon sen maidolla (tai vielä parempi: kermalla!), mutta ilman sokeria. Kahvia opin keittämään ensimmäisessä kunnon työssäni yo-kirjoitusten jälkeen, mutta tämän laulun muistan kyllä jo lapsuudesta:

Varsinkin ulkomailla kahvia tulee kuitenkin juotua, jopa siinä määrin, että eräskin kämppikseni oppi toteamaan "Ei enää kahvia sulle". Kolmen kupin jälkeen alkoi nimittäin energiatasoni olla varsin piikissä, ja ilmeisesti sinnetänne poukkoileva Duracell-pupu ei sitten olekaan parasta mahdollista seuraa.

Jäätyäni nyt muutamien matkojen ja uuvuttavien seminaarien seurauksena yllättäen koukkuun kahviin ymmärsin, että joskus on kai vain turha yrittää pyristellä geenejään vastaan - suomalaiset ovat tiettävästi juoneet kahvia jo vuodesta 1637(!). Tämän kunniaksi päätin perustaa blogiin uuden sarjan Suomalaisuuden ytimessä. Katsotaan mitä saadaan aikaan, tässä näin alkajaisiksi minun TOP-3 kahvini:

 3.sija: Jääkahvi. (Tai jäätelökahvi.) Ehkä parasta kesäjuomaa koskaan - tämä yksilö nautittiin vuosia sitten Kreikassa

 2. sija: Kahvi, joka on melkein liian hieno juotavaksi - tämä caffelatte minulle tarjoiltiin Roomassa, mutta lähes yhtä hienon olen joskus saanut jopa Petroskoissa (siellä kahviin oli lisätty lisäksi kanelia, mikä antoikin yllättävän hauskaa makua juomaan!)

kuppi - läksiäislahja, lautanen - Iittala /Aino Aalto, kirja - kirjastosta

1. sija: Kiireettömän sunnuntain aamukahvi oli ehkä vähän laihaa, mutta kipusi voittajaksi  tunnelmansa takia. Ja tuon onnistuneen banoffeen. Ja kirjakin oli ihan tosi hyvä!