Kun töihin saa normaalisti raahautua sellaisissa vaatteissa kuin huvittaa, aiheuttaa satunnainen jakkupukuprotokolla esimerkiksi seminaareissa päänvaivaa. Niinpä kun Petroskoin OGGIsta löytyi sopivan nuorekas jakku, ostin sen tietysti pois. Enpä arvannut, miten vaikeaa on harmaaseen jakkuun löytää sopivan värisiä housuja! Saati sitten jakkuun sopivaa aluspaitaa, kun erikoisen muotoiset kaulukset asettavat rajoitteensa... Tässä kuitenkin näytille lopputulos, kun kaikki kaupunkimme kaupat oli kierretty kahteen kertaan (viimeisen silauksen eli kengät kävin hakemassa vielä Mekasta 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa sunnuntai-iltana, kun maanantaina klo 8 olikin jo lähtö seminaarimatkalle):
Sofian sunnuntaiasu - Sofian seminaarilookki
Alkuviikkoon sopivaa itsekannustusta taas voi harjoittaa esimerkiksi soittamalla päättymättömällä repeatilla seuraavia vaatimattomuuskappaleita:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti