Nämä ruoat Suomeen! Heti!

Katselin vanhoja matkakuvia Taiwanista ja mietin, että vaikka hyvien nuudeleiden perässä tarvitse enää vaeltaa Vii-voaniin vaan lähikauppaan ja eksoottisempiakin ruoka-aineita sieltä lähikaupasta löytyy, on kyllä useita ruokatuotteita ja -lajeja, joita reissussa on tullut maisteltua, ja joita olisi hauska syödä joskus Suomessakin. Nämä nyt ainakin:

1) Bubble-tea - Taiwanin lahja maailmalle

Minun mielestäni parasta kuumalla teellä, mutta kylmällä maidolla, jotka yhdessä tapiokapalleroiden kanssa vähitellen yhdistyvät epämääräiseksi seokseksi. Toiveeni on nyt myös kuultu, sillä bubble-teetä saa nyt kuulemma sekä Asematunnelista että  Eerikinkadulta. Jei! (Oisko nyt syytä jo harkita sitä Helsinkiin lähtöä?)

2) Kiinalainen hotpot

Miksi kaikista kiinalaisista ravintoloista saa vain hapanimelää jotakin tai sitä samaa jotakin friterattuna JA hapanimeläkastikkella? Miksei koskaan kunnon hotpotia, jossa maut tulee enemmän pataan isketyistä raaka-aineista kuin epämääräisistä kastikkeista?

Mangoa ja taaroa.

3) Snow Ice

Tosissaan muodin aallonharjalla oltaisiin, jos tätä ruvettaisiin tarjoilemaan Suomessa. Annoksen pohja on kuin siirapilla makeutettua pehmeää jäämurskaa ja päälle voi valita mitä tahansa makeaa kuten hedelmiä siirapissa, marjoja siirapissa tai vaikka papuja. (Taiwanilaisten mielestä tomaattikin on muuten hedelmä. Näin suomalaiselle sen esiintyminen "mixed fruits" -jälkiruoassa oli joka kerta yhtä iso yllätys)

4) Sen seitsemän sorttia jääteetä

Eikä vain jääteetä esanssinaan sitruuna tai (jopas on hurjaa!) persikka. Vaikka juomistahan eniten olen kokoussa intialaiseen mangomehuun... Mmm...

Mahtoikohan makua parantaa versojen päällepursotettu majoneesi?

5) Oikeasti maistuvat bambunversot

Kun on koko elämänsä syönyt vain säilyketölkistä esiin ravisteltuja bambulastuja, joiden kuidut tarttuvat hampaisiin, tuoreet bambunversot yllättivät pehmeydellään. Söisin milloin vain uudelleen!

Pitäisikö paljastaa myös, mitä en jäänyt kaipaamaan? No, käärmekeitossa oli vähän liian vähän saatumia ja liikaa rustoja, eikä Chiayin kuuluisa sisäelinannoskan mikään makuhermoja hivelevä annos ollut...

Tässä niitä olisi: osia joista en edes halua tietää, mistä ne päin lehmää(?) ne on.

Kuuluisaa stinky tofuakin upposi yötorilla ihan koko annos! Mutta se ei nyt päässyt listalle, koska ei sitä ehkä nyt joka päivä...tai edes vuosikaan söisi.

Toreilla ja turuilla

Kertakäyttöisyys on kirosana! - muuallakin kuin festareilla. Vanhat nuoret suosivat siis kirpputoreja, joilta voi aina säännöllisin väliajoin tehdä hyviä löytöjä. Muodikkuuskin onnistuu varsinkin nyt, kun esim. eräidenkin ruotsalaisten (ja tanskalaisten) vaateketjujen valikoimat näyttää siltä, että joku on ryöstänyt vanhainkodin ja pistänyt mummojen koltut kauppaan. 

Tällaista tavaraa oli tarjolla kesällä 2011 (osa on ehkä naapureiden pyykkejä)

Sofia onkin nyt houkutellut talonsa asukkaat pitämään pihalle yhteistä pihakirppistä ensi lauantain Siivouspäivän yhteydessä. Ei haittaa vaikka on jo syksy, kun omalta pihalta pääsee äkkiä sisätiloihin lämmittelemään! (Ja asiakkaillekin voisi ehkä yrittää myydä lämmittävää kahvia...) Muita itse järjestetyn pihakirppiksen hyviä puolia ovat tietysti ilmainen myyntipaikka (kaikki myynti on heti plussaa) ja tavaran raahamisen suhteellinen vähyys. Voin suositella kaikille!

Tämä villapaita löysi jo uuden kodin. Mutta mitä aarteita onkaan naapureilla vielä tarjolla?

Jos joku ei nyt jaksa/ehdi/viitsi kirpparia pihalleen perustaa, niin siivouspäivän voi silti käyttää esim. kaappien tyhjennykseen (sen tekee jokainen kuitenkin liian harvoin!). Löytyneet aarteet voi ottaa uudelleen käyttöön, lahjoittaa kavereille, arpoa blogissa (näyttäisi olevan suosittu tapa päästä eroon harhaostoksista) tai toimittaa vaikka paikalliseen kierrätyskeskukseen (jotka usein jopa hakevat ainakin isommat tavarat).

Jonkun mummon paita. Eikun oho, tää olikin vaatekaupasta tää kuva.

Azerbaidzhanilaista ruokaa

Azerbaidzhanilainen ruoka on melko simppeliä eikä mitenkään tulista (toisin kuin esim. georgialaisen keittiön antimet). Lisäksi kranttujen syöjien (joihin Sofia tosin ei kuulu...) elämää helpottaa se, että esim. yrtit ja vihannekset tarjoillaan usein lautasilta omina nippuinaan, eli jos ei esim. kurkku tai rakuuna miellytä, ei sitä ole pakko omalle lautaselle ottaa.

Dolmat (eli lampaan jauhelihalla täyteyt mitkä tahansa vihannekset) ovat tyypillistä azeruruokaa.

Ainakin meidän matkamme perusteella ruokailun kulmakiviä ovat lampaanliha, lampaanjuusto (kuin fetaa), korianteri, sumakki ja tee. Teetä juotiin paljon, ja ainakin vuoristokylissä sitä valmistettiin myös ihan tavallisista lähistöllä kasvavista yrteistä. Illalla meille tarjottu vahva timjamitee oli yksi parhaista teekokemuksistani ikinä.

Teetä tulossa

Muistaakohan joku keväisen tutustumismatkani luontaistuotekauppaan? Sen tein oikeaoppisten azeriruokien valmistusta varten. Tässäpä bloginkin lukijoille muutama jo testattu ohje, joilla voi päästä tunnelmaan, mikäli ei nyt vielä halua tilata netisä menolippua paikan päälle:

MANGAL-SALAATTI (8 annosta. Valmistusaika: n. 40 min.)
Tietoisku: Mangal-salaattia syödään yleensä grilliruoan kanssa. Autenttisimman tunnelman siis saavutat, kun kypsennät salaatin seuraksi lammasta.

8 munakoisoa
8 tomaattia
1 tulinen vihreä paprika (onnea vaan kun Suomessa etsitte tällaisia...)
1 nippu korianteria
1 nippu basilikaa
1 iso punasipuli
4-5 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
1 rkl 6% viinietikkaa
0,25 dl kasviöljyä

Bloginpitäjän huomio: Tarkimmat lukijat saattavat huomata, ettei mittasuhteissa ole mitään järkeä: 8 annokseen tulee 8(!) munakoisoa ja muut vihannekset päälle... Mitä ihmettä?! Aineita voi siis laittaa täysin oman mielen mukaan, oleellista on munakoison ylivalta ja se että pilkkoo kaiken niin järjettömän pieneksi, että siihen harva suomalainen kykenee. 

Pese, kuivaa ja paista uunissa tai grillissä ritilällä munakoisoa, tomaattia ja paprikaa 15-20 minuuttia, jäähdytä. Poista munakoisosta “hännät” ja paprikasta siemenet. Hienonna kaikki vihannekset ja laita ne hetkeksi siivilään, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Siirrä sitten kulhoon.

Huuhtele, kuivaa ja hienonna korianteri ja basilika, sekoita kasvisten sekaan.
Kuori sipulit ja valkosipuli, hienonna ja sekoita muihin kasviksiin. Mausta salaatti suolalla ja pippurilla maun mukaan, lisää etikka ja öljy. Siirrä salaatti tarjoiluastiaan ennen tarjoilua.

Aijai, mikäs herkku siinä lautasen vasemmassa reunassa möllöttää? No paistettu lampaanrasva tietenkin!

SITRUUNAŠERBET
Tietoisku: Azerbaidžanilaiset šerbetit ovat kevyitä mehuja, joihin käytetään happamia hedelmiä (luumuja, sitruunaa, granaattiomenoita). Juomaan lisätään yleensä myös ruusuesanssia. Mehun tulee olla kirkasta, joten hedelmät puristetaan siihen varovaisesti tai mehu siivilöidään puristamisen jälkeen.

4 sitruunaa
n. 50 sokeripalaa (n. 100-150g)
1 litra vettä
1 tl ruusuesanssia / 1 pisara ruusuöljyä

Sitruunat kuoritaan ja kuoria keitetään kahdessa lasillisessa vettä 5-7 minuuttia. Liemen annetaan jäähtyä. Sitruunoista puristetaan mehu erilliseen astiaan. Vesi ja sokeri keitetään sakeaksi, kuuman sokeriseokseen lisätään sitruunankuoriliemi, sekoitetaan ja 10 minuutin kuluttua lisätään ruusuesanssi. Kun neste on jäähtynyt, lisätään sitruunasta puristettu mehu ja šerbet pannaan kylmään jäähtymään.

Muotia Azerbaidzhanissa

Azerbaidzhan oli keväällä esillä suomalaisessakin mediassa, lähinnä siksi että maa isännöi tänä vuonna Euroviisut. Pitihän siis vanhan nuorenkin päästä maa testaamaan! Tosin reilua kuukautta jälkijunassa...

Öljytuloilla elävän maan vauraus näkyi etenkin pääkaupungissa Bakussa. Ne Euroviisujen yhteydessä jatkuvasti näytetyt liekkitornit oli oikeastikin hienot (ja samalla tosi överit). Jos joku lukijoista kaipaa tarkempaa matkakuvausta, sellaisen voi lukea erään vielä hiukan vanhemman nuoren kirjoittamana täältä (ja osa II löytyy myöskin).  

Muotia kävelykadulla

Vaikka Azerbaidzhan on muslimimaa, asia ei pahemmin näkynyt arkipäivässä. Kyläkaupan myydyimmät tuotteetkin on kuulemma olut ja vodka. Pukeutuminen oli keskimäärin ehkä hieman peittävämpää kuin Suomessa, esim. miehilläkin oli pitkät suorat housut jopa yli 30 asteen kuumuudessa... Tosin vuoristossa niillä oli sitten turkistakit +17 asteessa, eli kylmyyskin on suhteellista! Naisilla taas yleensä polvet ja okapäät oli suurinpiirtein peitettynä, mutta eipä sen kummempaa. Jotain paikallisesta muodista pystyi ehkä päättelemään siitä, että eurooppalaisten muotiketjujen liikkeistä löytyi rekkikaupalla tämän vuoden hittituotetta mikroshortseja. Kaikki 50-70 % alennuksesta (eivät ole tainneet oikein mennä kaupaksi).

Miesten muotia vuoristokylässä. Ihan on otettu kuva tänä kesänä eikä esim. v.1965

Tosin sen ainoan kerran, kun päätin, että kyllä tässä helteessä voin turistina olla hihattomassa, joku mummo minut nähdessään sai hepulin ja työnsi väkisin päälleni huivia. Ja yritti sen jälkeen vielä rahastaa huivin lainasta! No, sitten kävi kyllä ilmi, että luuli mun olevan menossa jollekin rukoushuoneelle ja oli melkein pimahtanut myös seurueen sortseissa kulkeneille miehille...

Azerimuotia Suomeen siirrettynä. Huomaa erityisesti olkapäät säädyllisesti peittävä "kaulus".

Suomalaisuuden ytimessä 2: Mustikat ja pakastaminen

Jostain hämärästä syystä Suomessa jopa alle kolmikymppiseltä kaupunkilaistenkin on ihan luontevaa kysyä "Marjastatko?" ja ellei vastaaja juuri ole suuntaamassa metsään, niin ainakin jotain muistoja aiheesta on mahdollista kaivella mielen syövereistä esiin.

Ja onhan se hienoa, että meilä kasvaa metsissä ihan oma superfoodi eli mustikka. Unohtakaa jo ne 24 euroa kilolta maksavat goji-marjat! Mustikat auttavat mahavaivoihin, parantavat näköä ja myös laihduttavat. Kun suomalainen lapsena sairastaa, sille syötettään aina mustikkasoppaa ja keltaista Jaffaa. Jaffaan ei ole liiemmin tullut koskettua aikuisiällä, mutta mustikoihin en onneksi ainakaan minä kyllästynyt.

Aina ei voi voittaa: kesällä 2010 tämä oli kaikki, mitä sain kasaan, vaikka hiippailin metsässä tunteja.

Jotta ravinteista pääsee nauttimaan ympäri vuoden, pitää marjat tietenkin säilöä, ja kuten Martat sen sanoisivat: "Pakastaminen on helppo, nopea ja vaivaton tapa säilöä kesän satoa talvipäivien varalle". 

Pakastimeen on jo toiveikkaasti syötyä tilaa uusia marjoja odotellessa

Hoksasin tässä yhtenä päivänä, että pakasterasian pohjassa lukee nimi Laura Huhtela-Bremer (ei, hän ei ole työkaverini, jonka eväät olin nyysinyt vaan paljastui googlaamalla muotoilijaksi). Hauska tapa huomata, että tämänkin arkisen tavaran on joku tosiaan miettinyt! Ylen Areenasta voi käydä kuuntelemassa lisää Jäänalle-pakasterasioista.

Keittiön kaapissa asuu pakasterasia poikineen. (Ylähyllyllä vasemalla Jäänalle-rasioita)

Jäänalle-pakasterasioita on Suomessa myyty 17 vuoden aikana 50 miljoonaa kappaletta! Huh! Kyllä niihin on saanut muutamat marjat ja eväät säilöttyä.